Nettivalmennus Vs Fyysinen valmennus

Kirjaudu sisään Ostoskori Ostoskori

Kenelle nettivalmennus sopii ja kenelle fyysinen valmennus? Mitään suurempaa tutkimusta tästä ei ainakaan vielä ole, mutta omakohtaista kokemusta etävalmennuksesta itselläni on yli 5 vuoden ajalta. Nettitreeni perustettiin vuonna 2013 ja siitä saakka olen valmentanut ihmisiä netin yli sekä fyysisesti. Yksi yhteinen tekijä kaikilla tuloksia saaneilla on ollut tahto tehdä töitä niiden tuloksien eteen. Kaikki, joilla sitä kuuluisaa tahtoa on, ovat saaneet loistavia tuloksia molemmilla valmennusmuodolla. Ilman tahtoa saada tuloksia ja kehittyä ihminen pysyy mukavuusalueella ja sieltä pois lähteminen on välttämätöntä tulosten saannin kannalta.

Monesti puhutaan, että fyysinen valmennus on niille, jotka eivät osaa vielä treenata tai niille joiden tavoitteena on päästä fitness lavoille. Varmasti valmennusta tarvitaan näissä molemmissa tapauksissa, mutta muita syitä on yhtä monta kuin on valmennusasiakkaitakin. Toiset haluavat henkistä tukea, toiset haluavat tekniikkaohjeistusta. Joku ei pääse tavoitteeseen, koska ei tiedä mitä tehdä. Joskus tulosta taas ei vain tule omin avuin, jolloin valmentajan avulla voi kartoittaa syitä siihen, miksi toivottua tulosta ei tule. Joku haluaa ylittää itsensä ja saa valmentajan läsnäolosta tarvittavaa potkua. Toiset haluavat, että joku näyttää tulosten suunnan, mutta asiakas haluaa itse päättää vauhdin.

Toisaalta ennakkoluuloja on monesti myös heitä kohtaan, jotka tekevät nettivalmennuksia. Mielestäni molemmat valmennusmuodot sopivat kaiken tasoisille treenaajille, jos asiakkaan yksilölliset tarpeet voidaan ottaa huomioon. On toki kiistatonta, että varsinkin aloittelevalle kuntosaliharrastajalle on huomattavasti hyödyllisempää ottaa treenien alkutaipaleelle henkilökohtaista valmennusta, jotta perusteet harjoittelusta tulee tutuksi. Tällöin myös mahdollisten vammojen riski on pienempi.

Toki netti on nykyään pullollaan kaiken maailman tekniikkavideoita, joiden pohjalta hieman jo kokemusta omaava painojen kolistaja pystyy opettelemaan uusia niksejä. Useimmiten ne videot eivät aivan lajin ensikertalaiselle anna kokonaiskuvaa huomioitavista asioista, jotka ammattitaitoinen valmentaja pystyy kartoittamaan hyvinkin nopeasti. Esimerkiksi isoissa moninivelliikkeissä ryhti ja tukilihaksien aktivoiminen ovat hyvin tyypillisiä asioita, joihin aloittelijoiden kanssa kiinnitämme alkuun erityishuomiota. Lisäksi mahdolliset fyysiset rajoitteet on helpompi kartoittaa valmentajan kanssa. Näin ollen en lähtisi suosittelemaan nettivalmennusta aivan ensimmäisenä vaihtoehtona täysin aloittavalle harrastelijalle.

On hyvä myös huomioida, että nettivalmennusta on nykyään monenlaisia. Valtaosa on massavalmennuksia, jossa suurin osa asiakkaista saa lähes samat ohjelmat käyttöönsä. Vuosien saatossa yksilöllisyys on kuitenkin alkanut nostaa päätään myös massavalmennuksissa, joissa nykyään usein on mahdollista ottaa myös yhteyttä valmentajiin juuri sen oman avuntarpeen tiimoilta. Oma valmennustoimintani on pääasiassa yksilöllistä etävalmennusta, eli olen jatkuvasti yhteydessä asiakkaisiini puhelimitse/skypen välityksellä ja rakennan kaikki ohjelmat itse alusta loppuun. Omien etävalmennus asiakkaideni kohdalla puhun kuitenkin ”nettivalmennusasiakkaista”, koska suurinta osaa en ole livenä koskaan tavannut. Toki satunnaisesti olemme järjestäneet myös massavalmennuksia, mutta nykyään hieman harvemmin.

Etä- ja nettivalmennus sopii perusasiat omaavalle perusterveelle treenaajalle. Erityisen hyvin valmennuksista hyötyvät ne, ketkä omaavat jo hieman harjoittelutaustaa ja tuntee ruokailun perusperiaatteet, mutta kaipaavat erityisesti sitä suunnannäyttäjää omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Minun näkökulman mukaan jokaisen tulisi saada loistavia tuloksia, oli kyseessä nettivalmennus tai fyysinen valmennus. Salilla ja urheilussa kaikki lähtee lopulta itsestä, oli vieressä toinen tai ei. Valmentajan tehtävä on antaa ohjeet mitä tehdään ja miten tehdään, sekä tukea asiakasta siinä halutussa kurssissa. Nämä molemmat onnistuvat kummassakin valmennuksessa. Ei valmentajan tehtävänä ole ainoastaan huutaa vieressä ja pakottaa asiakasta tekemään sarjat loppuun. Uskoa itseensä pystyy valamaan asiakkaisiin molemmissa valmennusmuodoissa ja se on se kaikkein tärkein. Totta kai tulokset ne lopulta on mitkä motivoivat ja mittaavat miten valmennus onnistuu, mutta tuloksia ei synny kummassakaan valmennusmuodossa ilman uskoa, pitkäjänteisyyttä ja tahtoa.

Loppusanat

Oli sinulla millainen valmentaja tai valmennus tahansa, on kyse sinusta ja siitä mitä sinun sisälläsi tapahtuu. Vain sinä voit tuntea miltä sinusta tuntuu ja mikä sinulle on paras. Mieli on meidän pahin vastus ja sen kun saat kampattua ja pääset niskan päälle, kehityt varmasti. Sinä itse teet tuloksesi, tulivatpa ne ohjeet suullisesti tai kirjallisesti.

Hyväkuntoinen ihminen tummalla taustalla

Treenivinkit ammattilaisilta

Treenivinkit Lue nyt Blogit