Pikkujoulut

Kirjaudu sisään Ostoskori Ostoskori

Nyt olisi se aika taas vuodesta, kun toisella kotimaisella sanottuna Julfesteja eli pikkujouluja on lähes joka viikonloppu. No sehän totta kai aiheuttaa suurta stressiä jo viikkoja ennen, kun tapahtumassa syödään ohi ohjeiden ja jokunen prosenttipitoinen lasillinenkin usein kuuluu asiaan. Kaikista tunnollisimmille ne seuraavan päivän sohvalla makoilut aiheuttaa edellä mainittujen syntien lisäksi myös henkisiä makuuhaavoja jo ennakkoon. Miten tästä stressistä voi selvitä? Voiko sitä lieventää? Onko vinkkejä fiksuihin valintoihin pikkujoulujen keskellä? Tähän toki voisi vaan vastata jälleen toisella kotimaisella, että ”tade lungt”, mutta se ei kaikille ihan niin helppoa ole, joten avataampa asiaa hieman.

Mehän olemme aina stressanneet juhlinnasta, vaikkei se nyt siltä ehkä tuntuisikaan. Nuorempana stressattiin siitä, että miltä näytetään ja onko tarpeeksi rohkeutta mennä juhliin. Parikymppisinä stressattiin siitä, että riittääkö eurot juhlimiseen tai kannettiin morkkista siitä miten paljon tuli juotua tai mitä tuli tehtyä. Aikuisiällä stressataan sitten siitä mitä tuli syötä ja miten treenien nyt käy. En osaa sanoa mistä vanhukset stressaavat, mikäli lähtevät viikonlopuksi bailaamaan silja linelle? Onko tax freessä ruuhkaa tai tarjoustuotteet loppuneet? Tai ehkä sitä, että jaksaako illallisbuffetin jälkeen enää laulaa karaokea. Oli miten oli, niin lähes jokaiseen ikävuoteen mahtuu jonkinlainen stressi, kun pitää laittaa juhlavaihde silmään ja hypätä oranvanpyörästä pois hetkeksi. Vaikka juhliminen tekee välillä meille kaikille hyvää, niin miksi siitä pitää kantaa niin valtavaa stressiä tai huonoa omaatuntoa?

Pikkujouluistahan seuraa melkoisen monelle Suomalaiselle krapula. Tai vähintään jäätyvä väsymys, vaikkei paljon joisikaan illan aikana. Kauhea krapulahan on kauhea olotila, siitä ei tarvitse edes keskustella. Varmasti melkoisen monta prosenttia suomalaisista sellaisen on joskus kokenut. Krapula ei ole suinkaan negatiivinen asia, koska se muistuttaa meitä, että viinasta kannattaa pysyä erossa. Kuvitelkaa, jos juomisesta ei tulisikaan krapulaa, miten paljon sitä sitten joisikaan? Kaikesta on hyvä löytää jotain positiivista, ja krapulassakin on omat hyvät puolensa juuri tämän vuoksi. Se toimii loistavana ehkäisykeinona kun mietit, otatko tänä vklp:na vai et. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä pahemmaksi krapulat käyvät ja se taas toimii aina vaan tehokkaampana ehkäisyvälineenä juomisen suhteen. Varmasti monella myös pikkujouluissa tulee se hetki jossain vaiheessa iltaa, kun iskee tarve nykäistä käsijarru päälle.

Entäs sitten ne, ketkä ei alkoholia käytä krapulaan asti? Sitten onkin se seuraava stressin aiheuttaja eli ruokailut. Voi kamala! Pitkästi yli 5 kuukautta ollaan menty grammalleen ravinto-ohjelman mukaan ja sitten tulee pikkujoulut ja hävittää kaikki tulokset savuna ilmaan. Vai onko näin? No ei todellakaan ole. Edelleen kannattaa muistaa, että tarvitaan se 7000 EXTRA kaloria yhden rasvakilon saamiseen. Eli jos kulutuksesi on pikkujoulupäivänä vaikka 2000, niin pikkujouluissa saisi vetää sellaisen 9000kcal mahaan, että jotain alkaisin tapahtua. Yksi ohisyöty ateria ei lihota ketään.

Otetaan vaikka esimerkkinä klo. 17.00 starttaavat pikkujoulut. Jaksat ahtaa ruokaa ja alkoholia kitusiin työkavereiden kanssa klo. 02.00 saakka sitten nukkumaan. Eli sinulla on 9 tuntia aikaa saada tuo 8000kcal kurkusta alas jollain keinon. Miksi ei 9000kcal, niin varmasti jotain syöt jo ennen klo. 17.00, niin vähensin kaloreita hieman. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen tunnin aikana pitäisi mennä 888kcal edestä tavaraa mahaan. Tuohon ei pysty kukaan, ei vaikka kuinka koittaisi.

Kuvitellaan, että kuuluisa Matti Meikäläinen on firman pikkujouluissa ja nauttii illan aikana vaikka 15 alkoholiannosta, mikä on melkoisen paljon. Yhdessä alkoholiannoksessa on noin 100kcal, eli niistä Matti saa 1500kcal ylimääräistä. Matti napostelee hyviä firman ruokia illan aikana jonkin verran ja niistä Matti kahmii 1000kcal lisää. Illalla Matti menee kavereiden kanssa Hesen kautta taxijonoon. Yhdessä Hesen ateriassa on about 800-1000kcal, otetaan siitä se isoin eli 1000kcal. Näin Matin illan yhteenlaskettu kalorimäärä on 3500kcal. Eli melkoisen kaukana vielä siitä, että Matille tulisi kiloja pikkujouluosta. Vielä jos kuvitellaan, että Matti on ennen pikkujouluja käynyt treenaamassa ja päivän kulutus on sitä kautta noussut, niin todellinen ”extra” kalorimäärä on vieläkin pienempi.

Kuinka paljon tavaraa on 7000kcal?

Se on noin 70 olut tölkkiä, eli lähes kolme 24-lavaa.
Se on lähes 8 kokonaista puolen litran Koskenkorva pulloa
Se on lähes 12 kokonaista 0,70 litran Punaviinipulloa
Se on 14 saarioisten mikropitsaa
Se on 7 kokonaista Hesen annosta (hamppari, ranskalaiset ja juoma)
Se on 28 Snicker suklaapatukkaa

Jos johonkin näistä yläpuolella pystyt ja otat tuon 7000 kaloria yhden illan aikana, niin silloin saat stessata pikkujouluista todella paljon. Lupaan tulla myös itse paikalle seuraamaan miten hyvin suoriudut tehtävästä.

Mites ne treenit seuraavana päivänä?

Mitä jos en pääse treenaamaan pikkujoulujen jälkeisenä päivänä? Ensinnäkin jos pääsisit, niin sinulla oli tylsät pikkujoulut. Toisekseen pikkujouluja on vuodessa 1-5 (riippuu ihmisestä). Treenipäiviä on monia satoja pitkin vuotta. Kannattaa siis miettiä, että olisikohan fiksua välillä pitää hauskaa ja nähdä kavereita käsipainojen sijaan. Kropalle sekä mielelle tekee todella hyvää välillä hengähtää ja olla salilta pois muutama päivä. Jos maltat edes sen pari päivää pysyä pois juhlien vuoksi, niin sekin on hyvä. Toki jos se tuntuu mahdottomalta ajatukselta, niin voit syklittää treenit jo etukäteen siten, että lepopäivät osuvat juhlien jälkeisiin päiviin. Jos juhlat ovat lauantaina, niin käy ma,ti,to ja pe treenaamassa, pidä su ja ma lepoa ja juhli hyvällä omaa tunnolla.

Nyt on kun ollaan hieman avattu mitä ne pikkujoulut ovat ja miten pienistä kaloreista oikeasti puhutaan, niin stessille ei ole aihetta. Ainut vinkki mitä pystyn sanomaan, niin ole kiltisti pikkujouluissa. Muista juoda vettä runsaasti. Käy kaupassa jo edellisenä päivänä, että kotona on hyvää ruokaa pitkin päivää. Näin syöt paremmin pikkujoulujen jälkeisen päivän. Kannattaa myös mietti jo etukäteen jotain aktiviteettia seuraavalle päivälle. Krapula ja väsymys on mielentila, joka unohtuu jos on tarpeeksi mukavaa tekemistä.

Hyväkuntoinen ihminen tummalla taustalla

Treenivinkit ammattilaisilta

Treenivinkit Lue nyt Blogit